timouotila

BZ:n aika jyrähtää: EU VAPAUTETTAVA BANKSTERIVALLASTA!

Suomen eduskunta joutui poikkeuksellisesti katkaisemaan kesälomansa. Kysymys oli
Espanjalle myönnettävistä lainoista ja niiden vakuuksista. Keskustelusta kehittyi kiivas väittely, jossa vastakkain olivat hallitus ja oppositio.

On todella outoa, että sekä oikeisto eli Kokoomus että äärivasemmisto eli Vasemmistoliitto puolustavat yhteen ääneen Espanjan pankkien avustamista. Luulisi ainakin vasemmiston kavahtavan pankinjohtajien pelastamista ahneuden ansasta. 

Tosin ministerit yrittivät väittää, että lainat menevät Espanjan valtiolle eikä pankeille. Mutta kyllähän kaikki tietävät, että valtio ohjaa tukirahat Espanjan pankeille. Tukipaketin vastustajia ovat Keskusta ja protestipuolue Perussuomalaiset. Hallituksessa istuessaan Keskusta sen sijaan oli aloittamassa huonosti asiansa hoitaneiden euromaiden avustamisen Kreikan tukipaketilla.

Suomalaisten veronmaksajien varojen siirto täältä kylmästä ja karusta pohjolasta leppeisiin
Välimeren maihin on vähintäänkin kohtuutonta. Meillä olisi totisesti käyttöä noille rahoille täällä kotimaassa, jossa vähävaraisten tuet ovat jääneet pahasti jälkeen elinkustannusten noususta ja jossa esimerkiksi terveyspalvelut ovat hälyttävästi rapautumassa.

Kun eduskunta hyväksyi Espanjan tukipaketin, se oli siinä uskossa, että EVM:n kautta meneville veronmaksajien antamille lainoille olisi Espanjan maksukyvyttömyystilanteessa etuoikeus. Kun sitten haastateltiin Suomessa vierailevaa EU:n talouskomissaaria Olli Rehniä, saatiinkin kuulla, että Espanjan tuilla ei olisikaan tuollaista ensisijaisen velkojan asemaa. Ilmeisesti suurpankkien johtajat ja lobbarit olivat pehmittäneet Rehnin.

Veroparatiiseissa ainakin

32 biljoonaa dollaria        

Pankkien avunannon ehdoissa on kuitenkin joitakin erittäin tervetulleita kohtia. Ehdoissa nimittäin vaaditaan, että avustettavien Espanjan pankkien johdolle ei saa maksaa erikoisbonuksia eikä ökypalkkoja. Samoin yletön osingonjako hyväveliverkostoille on kiellettyä.

Nämä säännöt olisi itse asiassa saatava koskemaan kaikkia pankkeja kaikissa maissa. Johtajien tolkuton palkitseminen, bonukset ja tulospalkkiot, ovat nimenomaan johtaneet järjettömään riskinottoon, kun on vielä tiedetty, että veronmaksajat tulevat pelastamaan tappion hetkellä pankkeja, jotka ovat liian suuria kaatumaan.

Samaan aikaan maailman ökyrikkaat ja heidän perheensä ovat sijoittaneet arviolta jopa
32 biljoonan (32 000 000 000 000) dollarin arvosta omaisuutta veroparatiiseihin turvaan verotukselta. Summa on 500 kertaa Suomen valtion tämän vuoden budjetti. Asiasta kertoi brittiläinen The Guardian –sanomalahti.

Jos nuo varat olisivat EU-maiden budjeteissa verotettavina tuloina, Espanjan tukipaketin
maksaminen olisi todella paljon helpompaa kuin nyt. Kaikkein karmeinta on, että veroparatiiseissa on valtavia summia Kreikan ja Espanjan superrikkaiden rahoja. Jos ne olisivat kriisimaissa verotuksen piirissä, tältä kriisiltä olisi kenties kokonaan vältytty.

Ben Zyskowicz jyrähtäköön

koko maailmalle!

Suomen johtavana ökyilyn kriitikkona ansioituneella Ben Zyskowiczilla (Kok.) olisi taas jyrähtämisen paikka ja tällä kertaa jollakin kansainvälisellä foorumilla, kun kerran työväenpuolueiden ja vasemmiston edustajista ei ole tässä kysymyksessä mihinkään.

On myös tarkoitus luoda EU:n yhteinen pankkivalvonta. Näiden EU:n rahoitusasioiden
valvominen on ollut näihin saakka toivoton tehtävä. Rikkaat ja lurjustelevat pankkimiehet, banksterit, ovat rahan avulla pystyneet lamauttamaan ja vesittämään kansalliset pankkivalvontaelimet. On vaikea uskoa, että suunniteltu EU:n yhteinen pankkivalvonta voisi onnistua kovin paljon paremmin. Lahoista palikoista ei pysty rakentamaan tervettä rakennusta. 

Ei ole oikein, että eri maiden hallitukset ja eduskunnat joutuvat tanssimaan pankkiirien pillin tahdissa. On tyypillistä, että banksterit ansaitsevat monikymmenkertaisesti ministereihin ja komissaareihin verrattuna. Raha antaa ryhtiä. Kun ministeri ja pankinjohtaja tapaavat, voi kysyä, kumpi on isäntä ja kumpi renki.   

Vuonna 1789 Ranskan vallankumouksessa kaadettiin säätyvalta, vuonna 1917 Venäjällä
tsaarin yksinvalta, vuonna 1989 läpimätä neuvostovalta. Nyt vuonna 2008 alkaneen kriisin herättäminä meidän olisi aika kaataa pöhöttynyt, vääristynyt ja korruptoitunut kansainvälisten ja kansallisten rahalaitosten valta, joka on kietonut lonkeroihinsa ja kuristusotteeseensa kansan valitsemat valtioelimet ja EU:n. Kansallisista hallituksista ja EU:sta on tullut banksterien sätkynukkeja, jotka toteuttavat rahamaailman johtajien sanelemat ”ainoat oikeat päätökset”. Näin ei kerta kaikkiaan saa jatkua.



 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän veehoo kuva
Viljo Heinonen

Olen samaa mieltä. Rahan liikkeet pitää saada valvontaan sekä koko pankki- ja rahalaitostoiminta uudistaa.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Tämänhetkinen kansainvälinen rahatalousjärjestelmä on vääristynyt, kaoottinen ja ennen kaikkea huutavan epäoikeudenmukainen. Se olisi uudistettava viipymättä juuriaan myöten. Kun tulevat polvet lukevat 2000-luvun alun historiaa, he päivittelevät, miten tällaisessa järjestelmässä on ollenkaan suostuttu elämään.

Kumma, että vasemmistopoliitikot puhuvat tästä niin harvoin ja varovaisesti. Hämääkö heitä se, että entiset kommunistivaltiot Venäjä ja Kiina ovat pahimmanlaatuisia ökyilyoligarkkivaltioita?

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Olen pitkän aikaa seurannut tuota odotusta työväenpuolueilta ja vasemmistolta epäkohtien korjaamiseen tai huomioimiseen.

Olen päätynyt siihen,että pelkureita on paljon.. Miksi ei oikeisto tartu epäkohtiin ja korjaa niitä? Mihin tarvitaan vasemmistoa aina..Sitähän tässä ollaan ajettu niin odotetaan nyt,että asiat myös hoituu.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Jos ei vasemmisto osaa ja/tai uskalla puuttua epäkohtiin, annettakoon arvo ja kunnia sille, joka osaa ja uskaltaa. Ja se on Ben Zyskowicz. Hän on varsinainen unilukkari ja huutavan ääni korvessa myös omassa puolueessaan Kokoomuksessa - ja nimenomaan siellä.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Ja mitä hän on saanut aikaan,onko jokin muuttunut Benin möykkäämisestä?

Pointtini oli,että miksi epäkohtien tullessa huudetaan apuun vasemmistoa ja miksi oikeisto ei korjaa näitä epäkohtia itse?

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Hyvä että edes Ben möykkää!
Miksi vasemmisto ei ole edes puhunut, teoista puhumattakaan? Pelkäävätkö he kenties ay-pomojen etujen leikkaamista?
Kyllähän näiden asioiden hoitaminen olisi ennen kaikkea vasemmiston etujen mukaista. Meillähän on jopa valtiovarainministeri ns. työväenpuolueesta!

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

nyt päästiin oikeaan asiaan eli etuihin. Kyllähän Benin möykkääminen on oikeiston etujen mukaista,kun yrittää esittää kaiken kattavaa poliittista osaamistaan.

Vasemmiston ainainen hyljeksiminen on voinut kääntää asiat siten,että nyt vasemmisto kuvittelee tekevänsä sitten kansalaisten toivomaa politiikkaa.

Tuo nyt on yksi teoria..

Mutta ylipäätänsä..miksi ei oikeisto aja työntekijöiden etuja,eläkeläisten jne.. Miksi siihen aina sitä parjattua vasemmistoa huudetaan?

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Kyllähän oikeiston päämääränä on ajaa ensi sijassa suurpääoman etuja. Sikäli on merkillistä, että BZ on pitänyt meteliä asiassa, jonka hoitaminen olisi nimenomaan vasemmiston ja myös keskiluokan etujen mukaista. Siitäpä syystä ei ole merkillistä, että BZ ei ole juurikaan saanut tässä asiassa tukea Kokoomuksen piiristä. Sitäkin merkillisempää on, että häntä eivät kiitä edes vasemmiston edustajat.

Kyllähän työntekijöiden ja vähävaraisten eläkeläisten etujen ajaminen on ennen kaikkea vasemmiston ja myös keskiryhmien etujen mukaista. Jos ne eivät siihen kykene, oikeisto voi hyristä nurkassaan tyytyväisinä.

Toimituksen poiminnat