timouotila

Obama otti kopin Pussy Riotilta ja Paavo Arhinmäeltä!

On ilmiselvää, että suurin osa suomalaisista tai venäläisistä ei hyväksy lainvastaista kansalaistottelemattomuutta, viherterrorismia niin kuin ei muutakaan terrorismia. Joitakin täällä Suomessa ärsyttää siitä syystä suunnattomasti se, että Sini Saarela saa niin paljon julkisuutta.

Tuo julkisuus olisi käännettävä Venäjän ihmisoikeuksiin kohdistuvaksi julkisuudeksi. Se on suunnattomasti suurempi ja tärkeämpi asia kuin Sini Saarelan tekemiset.

Venäjän ortodoksikirkko saa ilman muuta paljon hyvää aikaan. Se saa myös ilmeisen paljon rahaa ja päänsilityksiä valtaklikin taholta. Siitäpä syystä Pussy Riot on ottanut Putinin ja ortodoksikirkon yhteyden kritiikkinsä maalitauluksi.

Kapinalliset naiset on vapautettu synkistä venäläisistä tyrmistä. Mutta he julistivat heti jatkavansa taistelua Venäjän demokratisoimiseksi. He kehottavat kaikkia boikotoimaan Sotshin olympiakisoja, ”Putinin kisoja”. Pussy Riot asettui siis eri kannalle kuin samoihin aikoihin vapautettu ex-oligarkki Mihail Hodorkovski, jonka mielestä Sotshin olympialaisia ei pitäisi boikotoida.

Suurenmoista, että Sini Saarela on vapaa. Jäämeritaistelu kuitenkin jatkuu - mutta toivottavasti tästä lähtien aivan toisenlaisilla keinoilla. Olympiakisojen boikottiin Saarela ei ole tietääkseni ottanut kantaa.

Yhdysvaltain presidentti Obama otti kopin Pussy Riotilta, mutta ei suosittele olympialaisten täysboikottia. Sen sijaan Obama jää itse pois Sotshin olympiakisoista, joissa hän joutuisi poseeraamaan Putinin rinnalla ja pönkittäisi samalla Venäjän yksinvaltaa.

Obama ei kuitenkaan näe paljon järkeä siinä, että kisoja boikotoitaisiin kokonaisuudessaan olemalla lähettämättä joukkuetta. Sen sijaan Obama nimitti Yhdysvaltojen hallituksen viralliseen olympiadelegaatioon tunnettuja lesbourheilijoita, kuten entinen tennistähti Billie Jean King. Tämä on tyylikäs tapa suhtautua kisoihin. Muistuu mieleen Paavo Arhinmäki Moskovan kisakatsomossa sateenkaaarilippu kädessä.

Tämä Obaman resepti tuntuu suorastaan nerokkaalta. Suosittelisin sitä myös Suomelle.

Herätys taas, urheiluministeri Arhinmäki! Tasavallan presidentti on toivottavasti jo ymmärtänyt yskän.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän LevStipakov kuva
Lev Stipakov

Venäjän niin sanottu homolaki on aika typerä, mutta se on laki ja sitä on noudatettava. Lisäksi Venäjällä on kielteinen asenne homoja vastaan ja kaksi suutelevaa miestä aiheuttaa katsojiin ennustettavaa palautetta.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Asiallinen kirjoitus, jossa kolmanneksi viimeinen kappale tuntuu jotenkin tutulta - olisiko kopioitu kommentista 25.12.?

Kaikki ihmiset eivät välttämättä lainkaan tavoittele tällaista iltapäivälehtien julkisuutta. Saarelasta puhutaan vain, koska hän on suomalainen. Greenpeacessa kansallisuudella ei kuitenkaan välttämättä ole toimijoille kovin suurta merkitystä.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Lev Stipakov kirjoitti:
"Venäjän niin sanottu homolaki on aika typerä, mutta se on laki ja sitä on noudatettava. Lisäksi Venäjällä on kielteinen asenne homoja vastaan ja kaksi suutelevaa miestä aiheuttaa katsojiin ennustettavaa palautetta."

Meillä Suomessa oli vielä 1970-luvulla vielä ankarampi homolaki kuin Venäjällä nykyään. Monet vanhoilliset ja suvaitsemattomat suomalaiset suhtautuvat yhä edelleen seksuaaliseen tasa-arvoisuuteen aivan samalla tavalla kuin Venäjällä.

Yhä useampi suomalainen alkaa kuitenkin ymmärtää, että on kysymys ihmisarvosta, vähemmistön oikeuksista. Viime presidentinvaaleissa näimme, että seksuaaliset ennakkoluulot eivät enää ole vallalla Suomessa niin kuin joskus ennen.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Ilari Kiema kirjoitti:
"Asiallinen kirjoitus, jossa kolmanneksi viimeinen kappale tuntuu jotenkin tutulta - olisiko kopioitu kommentista 25.12.?
Kaikki ihmiset eivät välttämättä lainkaan tavoittele tällaista iltapäivälehtien julkisuutta. Saarelasta puhutaan vain, koska hän on suomalainen. Greenpeacessa kansallisuudella ei kuitenkaan välttämättä ole toimijoille kovin suurta merkitystä."

Kyllä siinä on paljon samaa kuin joulupäivän kommenteissa. Mielipiteeni eivät ole vielä siitä muuttuneet.

Sini Saarelasta tietenkin puhutaan ja kirjoitetaan, koska hän on suomalainen ja jo ulkomuodoltaan jotenkin vetoava tyyppi. Greenpeace on kansainvälinen järjestö, jossa suomalainen ja aussi voivat kiipeillä samalla kertaa samalle alukselle.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

En näe mitään ongelmaa Presidentti Niinistön osallistumiselle Sotshin kisoihin (tietenkin ilman sateenkaarilippua).

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Pertti Väänänen kirjoitti:
"En näe mitään ongelmaa Presidentti Niinistön osallistumiselle Sotshin kisoihin (tietenkin ilman sateenkaarilippua)."

Kaikki riippuu siitä, miten laajaksi Sotshin kisojen valtionjohtajaboikotti muodostuu. Jos esimerkiksi suuri osa EU-johtajista on poissa, Suomen presidentin osallistuminen alkaa tuntua kiusalliselta. Jos erilaisia suomalaisia johtajia on paikalla, heidän suorastaan kuulusi tehdä monella tavalla tiettäväksi, että sukupuolinen syrjintä ei sovi sivistysvaltiolle.

Toimituksen poiminnat