timouotila

Suurpommitukset 1944 eivät murtaneet Suomea

Talvella 1944 Saksan sotaonni kääntyi myös Suomenlahden suunnalla. Tammikuun 27. päivänä Leningradin piiritys loppui. Tuossa 872 päivää jatkuneessa helvetissä kuoli yli miljoona ihmistä, siis yli miljoona ihmistä.

Suomi ei osallistunut saksalaisten operaatioihin Leningradia vastaan, vaikka suomalaiset joukot olivat Kannaksella muutaman kymmenen kilometrin päässä suurkaupungista.

Kuitenkin vain kymmenen päivää Leningradin piirityksen päättymisen jälkeen puna-armeija lähetti satoja pommikoneita Helsingin ylle. Helsingin helvetillisissä helmikuun pommituksissa 1944 kymmenen päivän välein 6., 16. ja 26. päivinä kuoleman ja kauhun tunnelma kasvoi Suomessa.

Stalin yritti pommittaa Helsingin maan tasalle, mutta yritys ei läheskään onnistunut. Runsaat sata henkilöä menetti kuitenkin henkensä. Huonomminkin olisi voinut käydä sillä tarkoitus oli pudottaa Suomen pääkaupunkiin tuhansia pommeja. Se ei onnistunut, sillä Helsingin ilmatorjunta toimi hienosti ja hämäsi hyökkääjää suorastaan nerokkaasti. Vain runsaat pari sataa pommia putosi Helsinkiin. Useimmat eksyivät mereen tai maaseudulle.

Asuimme helmikuussa 1944 Puistolassa silloisessa Helsingin maalaiskunnassa. Isäni, kuvanveistäjä Gunnar Uotila oli rintamalla Kannaksella jossakin Raivolan suunnalla.

 

ENSIMMÄINEN SUURPOMMITUS

Ensimmäinen pommitusyö 6. - 7. helmikuuta tuli suurena yllätyksenä. Sodan aikana pommeja oli satanut aina vähän päästä, mutta nyt Helsinkiä pommittamaan lensi nyt jotain 700 konetta. Kaikkina sotavuosina ikkunat oli pyydetty peittämään, jotta kaupungin valot eivät olisi ohjailleet yöllisiä pommikoneita. Mutta nyt oli kyseessä aivan poikkeuksellisen massiivinen pommitus, jonka tarkoituksena oli musertaa suomalaisten taistelutahto ja pakottaa maa antautumaan.

Meidän perheemme ryntäsi tien toiselle puolelle naapuriin. Siellä me vain pelkäsimme yhdessä monen naapurin kanssa. Tuosta perheestä muuten peräti kaksi poikaa oli kaatunut rintamalla.

 

TOINEN SUURPOMMITUS

Suurpommitukset tapahtuivat aina selkeällä säällä. Niinpä helmikuussa1944 toivottiin, että taivas pysyisi pilvessä. Helmikuun 16. päivän ilta oli kuitenkin taas selkeä. Silloin Helsinki sai kokea seuraavan kaamean pommitusyön.

Tuona yönä minä lähdimme lähimpään paikkaan, jossa oli koolla yhtä hätääntyneitä naapureita. Se oli naapurin Nummelinin pihan perunakellari.

Perheen poika Nummelinin Matti oli tuolloin noin 14-vuotias. Hän muutti 1970-luvun alussa perheineen lehdenkustantajaksi Kanadan Thunder Bayhin. Paikalla olivat myös naapurin Vahtolammin pojat, jotka kiipeilivät puissa ja kertoivat näköhavaintojaan. Heiltä saimme ensi tiedon siitä, että Harjutien alkupäässä Kontion talo oli saanut täysosuman.

Onneksi talon väki oli ehtinyt turvaan. Talon kasvattina oli Orvo Kontio, joka tuli myöhemmin tutuksi Yle tv:n lastenohjelmien toimittajana. Vahtolammin pojista Kalevi oli suunnistaja. Hän myös juoksi vuonna 1952 Helsingin olympiasoihtua kohti stadionia ja hukkui muutamia päiviä myöhemmin Vantaalla.

Ilta-Sanomien Pommitus-lehden mukaan Puistolassa kuoli pommituksissa 16.2.1944 kolme henkeä.

 

KOLMAS SUURPOMMITUS

Taas pelättiin selkeitä iltoja. Sellainen tulikin - ja taas kymmenen päivän kuluttua helmikuun 26. päivänä. Tuon illan ja sitä seuraavan yön vietimme Puistolan kansakoulun kellarissa, jossa paikalla oli entistä enemmän puistolalaisia. Tuskinpa tuo paikka oli edellisiä turvallisempi, jos pommi olisi osunut tuohon alueen ainoaan suurehkoon kivitaloon.

Seuraavia kymmentä päivää ja selkeää säätä emme enää odotelleet, vaan muutimme muutamaksi aikaa Hyvinkään Kytäjälle kauemmaksi pääkaupungista ja sen strategisesta pommituskohteesta Malmin lentokentästä.

Helsingin helmikuun 1944 suurpommitusten jälkeen tuhannet ja tuhannet perheet lähettivät pienokaisensa nimilappu kaulassa sotalapsiksi Ruotsiin. Meidän perheemme palasi Puistolaan Harjutien mäkeen odottelemaan sodan loppumista ja isää, joka palasikin syksyllä 1944 työkalujensa ja puuveistostensa pariin.

Helmikuun 1944 pommitukset eivät saaneet Suomea antautumaan. Kesäkuussa 1944 Suomen Kannaksen rintama murtui, mutta sittemmin käytiin Viipurin tienoilla onnistuneita torjuntataisteluja. Suomi solmi välirauhan Neuvostoliiton kanssa syyskuussa 1944 ja ryhtyi ajamaan saksalaisia pois Pohjois-Suomesta.

Harvoin muistetaan, että Hitlerin Saksa oli Suomella vastassa sekä talvisodan aikana että jatkosodan loppuvaiheessa. Siinä välillä olimme olosuhteiden pakosta Saksan "aseveljiä".

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Pekka Iiskonmaki

Tarkoitus oli miehittää Suomi. Ei sota tunne moraalia.

Ps. Olipa vaikeasti luettava pötkö.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Pekka Iiskonmäki kirjoitti, kommentti 1:
"Tarkoitus oli miehittää Suomi. Ei sota tunne moraalia."

Totta kai tarkoitus oli miehittää Suomi. Meille oli luoja lykky, että vältimme sen kohtalon.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Vuonna 1944 voitiin Suomessa todeta silloisen Saksan aseteollisuuden tuotteiden tehokkuus. Tämä koskee niin Helsingin ilmapuolustusta kuin Karjalan kannaksen tapahtumia kesällä 1944.

Monet kannaksen sotaveteraanit tunsivat (joskin turhaan) sitten lopun ikäänsä olevansa kiitollisuuden velassa Sakssalle.

Vaikka Suomi elikin pimeää aikaa 1970-luvulla, olivat kuitenkin koulujen historian oppikirjat tuolloin aivan kohtuullisen ymmärtäväisiä Saksaa kohtaan. Saksan apu muistettiin vielä silloinkin, ja se vaikutti.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Pertti Väänänen kirjoitti, kommentti 3:
"Vuonna 1944 voitiin Suomessa todeta silloisen Saksan aseteollisuuden tuotteiden tehokkuus. Tämä koskee niin Helsingin ilmapuolustusta kuin Karjalan kannaksen tapahtumia kesällä 1944.
Monet kannaksen sotaveteraanit tunsivat (joskin turhaan) sitten lopun ikäänsä olevansa kiitollisuuden velassa Sakssalle.
Vaikka Suomi elikin pimeää aikaa 1970-luvulla, olivat kuitenkin koulujen historian oppikirjat tuolloin aivan kohtuullisen ymmärtäväisiä Saksaa kohtaan. Saksan apu muistettiin vielä silloinkin, ja se vaikutti."

Suomen ja Saksan suhdetta on nimitetty "aseveljeydeksi". Sillä viittaan siihen, että kyseessä ei ollut varsinainen liittolaissuhde. Suomalaiset eivät osallistuneet välittömästi Leningradin piiritykseen. Erityisesti on syytä muistaa, että Suomen juutalaiset taistelivat itärintamalla muiden suomalaisten rinnalla. Heitä ei lähetetty tuhoamisleireille.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Eihän toki ollut kyse liittolaisuudesta, mutta näin moni rintaman jermu koki tämän (näin mm. isänivainajani).

Ei pitäisi koskaan väheksyä sitä, kuinka tavallinen rahvas ajattelee ja toimii.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Pertti Väänänen kirjoitti, kommentti 5:
"Eihän toki ollut kyse liittolaisuudesta, mutta näin moni rintaman jermu koki tämän (näin mm. isänivainajani).
Ei pitäisi koskaan väheksyä sitä, kuinka tavallinen rahvas ajattelee ja toimii."

Olen täysin samaa mieltä. Tämä sota oli vaikea monelle vasemmistolaisesti ajattelevalle, koska vastassa oli Neuvostoliitto, josta monella oli vääriä kuvitelmia.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Mielenkiintoinen kuvaus pommituksien päivistä. Samoin mielenkiintoisia kommentteja. Totta on, että vieläkin liian paljon meillä hehkutetaan saksalaisten Lapin polttamisella. Tällöin tosiaan unohdetaan tai vaietaan tietoisesti siitä sotilaallisesta ja elintarviketuesta, jotka Suomi sain jatkosodan aikana Saksalta. Saksansotilaallinen tukihan oli myös merkittävässä asemassa, kun Suomi torjui Kannaksella NL:n suurhyökkäysta.

Se Lapin polttaminen oli monelle lappilaiselle katkera pala. Ketä vaan suututtaisi, kun tulisi sodasta takaisin ja kodista olisi jäljellä vain savupiippu. Toisaalta sodissa on aina niin, että vetäydyttäessa ei viholliselle jätetä mitään. Näinhän tekivät suomalaisetkin Talvisoidan alussa kun piti lähteä vetäytymään omalta maalta NL:n hyökkäyksen alettua. Talot palamaan ja mitä kotieläimiä ei saatu mukaan, ammuttiin.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Markku Lehto kirjoitti, kommentti 7:
"Se Lapin polttaminen oli monelle lappilaiselle katkera pala. Ketä vaan suututtaisi, kun tulisi sodasta takaisin ja kodista olisi jäljellä vain savupiippu. Toisaalta sodissa on aina niin, että vetäydyttäessa ei viholliselle jätetä mitään. Näinhän tekivät suomalaisetkin Talvisoidan alussa kun piti lähteä vetäytymään omalta maalta NL:n hyökkäyksen alettua. Talot palamaan ja mitä kotieläimiä ei saatu mukaan, ammuttiin."

Eri puolilla Suomea sodan vuosista muistetaan eri asioita. Traagisin oli luovutetun Karjalan asukkaiden kohtalo. Pohjois-Suomesta muistetaan ensin aseveljeys saksalaisten sotilaiden kanssa ja syksystä 1944 alkaen karmea Lapin sota, joka hävitti tuhansia koteja. Onneksi suomalaiset pystyivät Lapin sodassa ajamaan saksalaiset ulos maasta. Muuten uhkana olisi ollut puna-armeijan miehitys.

Antti Jokinen

Lapin sodassa Stalin tahtoi nähdä verta suomalaisten ja saksalaisten välillä ja pakotti suomalaiset avoimeen sotaan saksalaisten kanssa. Jos oikean syyllisen Lapin polttamiseen tahtoo löytää, se on Stalin.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

1944 tapahtumista tuskin koskaan saadaan yksiselitteistä totuutta. Sellaista ei yksinkertaisesti ole. Suurpommitukset kohdistuivat siviileihin. Ei niissä ole mitään järkea enää tuossa vaiheessa. Ehkä Stalin vodkahuuruissaan halusi kostaa ja antanut käskyn sen enmpää miettimättä. Mene ja tiedä.

Tosiasia sensijaan on se, että Saksalaisten häviö oli jo varma ja sen tiesivät kaikki. Isäni taistelu Uhtuan rintamalla joukkueen johtajana ja ilmeisen ansiokkaasti. Kuinka ollakkaan mies komennettettiin kesken kuumimpien vaiheiden Helsinkiin merisotakouluun. Raahessa syntyneenä meri oli tuttu elementti. Ei niin olisi toimittu ellei tiedetty, että Suomi joutuu kantamaan täysvastuun suomenlahden miinakenttien raivauksesta. Miinat jatkoivat isäni sotaa muutamalla vuodella kun toimi raivaaja laivueen päällikkönä.

Neuvostoliitolla oli mielessä paremmat apajat ja kilpajuoksu Berliiniin oli alkanut. Itämeren toinen puolisko ja Suomenlahden eteläpuoli oli heidän osaltaan varmistettu. Suomi kävi puolustussotaa ja silloin hyökkääjä menettää AINA enemmän miehiä ja kalustoa, vaikka lopputulokseen pääsisikin.

Resurssien hallintaa sanoisin.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Antti Brusi kirjoitti, kommentti 9:
"1944 tapahtumista tuskin koskaan saadaan yksiselitteistä totuutta. Sellaista ei yksinkertaisesti ole. Suurpommitukset kohdistuivat siviileihin. Ei niissä ole mitään järkea enää tuossa vaiheessa. Ehkä Stalin vodkahuuruissaan halusi kostaa ja antanut käskyn sen enmpää miettimättä. Mene ja tiedä."

Vuoden 1944 alussa sodan loppuvaiheet eivät olleet vielä niin selkeästi näkyvissä kuin me kuvittelemme jälkikäteen kirjoitettua historiaa lukiessamme. Länsimaiden Normandian maihinnousu tuli vasta kesäkuussa 1944. Kukaan ei silloin tiennyt, milloin se tulee ja tuleeko sellaista ollenkaan.

Helsingin pommitusten taustaksi on muistettava piiritetyn Leningradin miljoona kuollutta. Stalin ei ilmeisesti halunnut muistaa, että Suomi vältti suunnitelmallisesti Leningradin piiritykseen osallistumista.

Oli todella onni, että Suomen ilmapuolustus onnistui sulkutulella ja valoefekteillä harhauttamaan neuvostopommikoneita, niin että suurin osa pommeista pudotettiin liian aikaisin Suomenlahteen.

Noista Suomenlahden miinoista muuten luettiin Yleisradiossa sodan jälkeen varoituksia melkein jokaisen säätiedotuksen yhteydessä, joskus aivan kesken ohjelmienkin.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Antti Jokinen kirjoitti, kommentti 10:
"Lapin sodassa Stalin tahtoi nähdä verta suomalaisten ja saksalaisten välillä ja pakotti suomalaiset avoimeen sotaan saksalaisten kanssa. Jos oikean syyllisen Lapin polttamiseen tahtoo löytää, se on Stalin."

Taustaksi on muistettava Leningradin piirityksen miljoona uhria. Kyllä Stalin aivan ymmärrettävästi halusi saada saksalaiset pois lähialueilta. Suomen kannalta taas oli järkevää hoitaa asia itse, jotta puna-armeija ei tulisi miehittämään. Poltetun maan taktiikka taas oli normaalia käytäntöä sotajoukkojen perääntyessä.

Juhani Penttinen

Hyvä kirjoitus Timolta ! Itse olen nuorempaa ikäpolvea mutta vietin lapsuuttani ja nuoruuttani myöskin radan varrella eli Oulunkylässä.Muistan kuinka vanhat ogelilaiset puhuivat pommituksista ja pommisuojassa olemisesta.Mutta eikö tuo ole aikamoinen riski istua jossain kellarissa jos talo päällä saa täysosuman ?

Kävin katsomassa Sanoma-talossa aiheeseen liittyvän dokumenttifilmin pari viikkoa sitten. Katsoessani tulin ajatelleeksi kuinkakohan nykyinen lasinen Sanomatalo mahtaisi selviytyä pommituksista.

Olenko pahasti väärässä jos väitän että oli ennen kaikkea Mannerheimin ansiota että Leningradin piiritykseen ei osallistuttu. Jos ylipäällikkönä olisi ollut kuka muu tahansa silloisesta kenraalikunnasta niin siimaa saksalaisille olisi annettu enemmän. Marski tunsi venäläisen mentaliteetin ja ymmärsi jos piiritykseen osallistuttaisiin niin sitä Venäjä ei unohtaisi koskaan.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Juhani Penttinen kirjoitti, kommentti 13:
"Olenko pahasti väärässä jos väitän että oli ennen kaikkea Mannerheimin ansiota että Leningradin piiritykseen ei osallistuttu. Jos ylipäällikkönä olisi ollut kuka muu tahansa silloisesta kenraalikunnasta niin siimaa saksalaisille olisi annettu enemmän. Marski tunsi venäläisen mentaliteetin ja ymmärsi jos piiritykseen osallistuttaisiin niin sitä Venäjä ei unohtaisi koskaan."

Minulla on sama kuva siitä, että Mannerheim vastusti järjestelmällisesti Leningradin piiritykseen osallistumista. Hitlerin Saksan tarkoituksena oli panna tämä upea kaupunki maan tasalle.

On muistettava, että Mannerheim asui nuoruudessaan Pietarissa ja palveli keisarin joukoissa. Se oli siis hänelle nostalginen paikka. Mannerheim myös varmaankin ymmärsi, että Suomen asemaa sodan jälkiselvittelyissä auttaisi, jos suomalaiset voisivat osoittaa välttäneensä Leningradin piiritykseen osallistumista.

Vuoden 1944 tunnelmista ja tilanteista on muuten professori Henrik Meinander kirjoittanut hienon tutkimuksen.

Maire Salonen

Olipa hauska löytää tämä kirjoitus, kiitos siitä! Olen itse kotoisin tuolta samalta Harjutieltä sieltä mäen alla, n.s vanhojen Kontioiden naapurista. Perheemme muuten tunsivat toisensa. Timo taisi olla tuolloin jo muuttanut pois kotoa, mutta hänen kaksi nuorinta sisarustaan olivat tutttuja (kerro terveisiä!).

Siinä kotitalossani, aivan Valtatien kulmassa, samalla puolen kuin teidänkin talonne, asuivat jo isäni ja isovanhempani. Tuolloin Helsingin pommitusten aikoihin Selma-mummoni lienee ollut yksin kotona, ja varmastikin hyvin peloissaan. Osuiko pommi tosiaan siihen viereiseen eli Harjutie 22:n taloon? Omasta lapsuudestani muistan myös toisen Kontion talon Valtatien toiselta puolelta, aika läheltä Helismaan taloa, siinä asuivat "nuoret" Kontiot. Meidän (=Niemisten) talo oli tosiaan aivan tontin yläreunassa eli vanhan Kontion tuntumassa,joten pommin tippuminen niin lähelle on kyllä tuntunut ja kuulunut.

Liiterimme takaseinässä oli reikä, jonka isäni kertoi olevan pommin sirpaleen aiheuttama - liekö ollut tuo sama pommi! Reikä tosin oli tienpuoleisessa seinässä.

Toimituksen poiminnat