timouotila

Alaviite Yle TV2:n Venäjä-iltaan 15.4.

Kohta eroava pääministeri Jyrki Katainen antoi Ylen tv-haastattelussa kiitosta ja tunnustusta Ylen venäjänkielisille uutislähetyksille, jotka jakavat venäjän kielellä suomalaista näkökulmaa radiossa ja televisiossa.

Katainen osui näillä kiitoksillaan naulan kantaan. Juuri Ukrainan kriisin kaltaisina aikoina on äärimmäisen tärkeää huolehtia siitä, että Suomen yli 60 000 hengen venäjänkielinen väestö ei jää pelkästään putinilaisen tiedonvälityksen varaan.

Tiistaina 15.04.2014 klo 21-23.15 Yle TV2:lla on Venäjä-ilta, jossa kysytään, mihin Venäjä on menossa ja miten tulla toimeen venäläisten kanssa.

Yleisradion silloinen pääjohtaja Reino Paasilinna oli kaukaa viisas polkaistessaan vuoden 1990 syksyllä käyntiin venäjänkielisen radiotoimituksen. Venäjänkielen taitoisena sain tehtäväkseni ryhtyä tuottamaan noita lähetyksiä.

Toimituksen rekrytoiminen ja ohjelmien aloittaminen ei ollut aivan mutkatonta, koska venäjänkielisiä radiolähetyksiä ei Suomessa ollut toimitettu sen jälkeen, kun sodan aikaiset propagandalähetykset oli lopetettu.

Sodanjälkeisellä YYA-kaudella venäjänkielisten radiolähetysten valmistaminen todettiin liian haasteelliseksi. Mutta Mihail Gorbatshovin glasnost-kaudella Neuvostoliiton tiedonvälitys oli vapautunut Kremlin kahleista siinä määrin, että suomalaisten näkökantojen esittäminen radiossa venäjän kielellä katsottiin mahdolliseksi ja hyödylliseksi. Nämä lähetykset oli tarkoitettu myös ja nimenomaan Neuvostoliitossa kuunneltaviksi.

Ylen venäjänkieliset radiolähetykset tulivat jäädäkseen. Vuoden 2013 keväällä aloitettiin myös venäjänkeiliset tv-uutiset. Nämä lähetykset on nyt Ukrainen kriisin aikoihin todettu kullan arvoisiksi. Niissä Suomen venäjänkieliset saavat tuoreeltaan suomalaisen näkökulman menossa oleviin tapahtumiin.

Suomalaista näkökulmaa venäjän kielellä ovat tarjoilleet ansiokkaasti myös ympäri vuorokauden toimiva kaupallinen Radio Sputnik ja venäjänkielinen aikakauslehti Spektr.

Tämä Ukrainan kriisi on sikäli karmea, että osapuolten tulkinnat tapahtumista eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Kummallakin suunnalla vastapuolta kuvaillaan suorastaan paholaisen asiamiehiksi.

Väittäisin, että kunnollisen kuvan tilanteesta saa vain, jos pystyy seuraaman sekä lännen kommentteja että Kremlin venäjänkielistä mediaa. Venäjää osaavat ovat siis erikoisasemassa, jos pystyvät seuraamaan kunnolla myös läntisiä tiedotusvälineitä.

Miten eri tavalla asiat nähdään Moskovassa ja lännessä, siitä antaa hyvän käsityksen Ylen venäjänkielisten ohjelmien toimittaja Levan Tvaltvadze kolumnissaan Ylen nettisivuilla www.yle.fi

Lännen tiedotusvälineistä olemme saaneet käsityksen siitä, että Ukrainassa tunnelma on suurin piirtein sama kuin Suomessa talvisodan edellä. Meillä on helppo eläytyä Kiovan pelkoihin.

Moskovassa Kiovan kapina ja Ukrainan irtiotto tuntuu suurin piirtein samalta kuin Lontoossa tuntuisi Skotlannin kansannousu, eroaminen imperiumista ja liittyminen Kremlistä johdettavaan Eurasian liittoon.

Vladimir Putinin suojeluksessa ollut presidentti on heitetty ulos Kiovasta. Oligarkkijärjestelmää vastustava kapina on vaarassa levitä jopa Moskovaan. Se merkitsisi Putinille ja hänen suojateilleen vallan ja omaisuuden menetystä ja henkipattoutta.

Näkisinkin, että Putinin toimia tässä kriisissä sanelee ennen kaikkea pelko eikä niinkään aggressiivinen isottelu.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Jaan Uotilan näkemyksen. Kiva että voi joskus kehuakin, kuten tässä yhteydessä Yle TVta.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Jarmo Lauros kirjoitti, kommentti 1:
"Jaan Uotilan näkemyksen. Kiva että voi joskus kehuakin, kuten tässä yhteydessä Yle TVta."

Hyvä, että olet samaa mieltä.
Näen tosiaankin asian niin, että Putin tuntee olevansa uhattuna Ukrainan takia. Ukraina on Venäjälle eräänlainen "viimeinen pisara". Eihän Putin edes ryhtynyt jyrkkiin toimiin, kun Baltia meni EU:hun ja Natoon. Mutta Ukraina on siis viimeinen pisara, alue, jonka ei missään tapauksessa anneta valuvan ulos Moskovan valtapiiristä.

Toivottavasti tämä teoria pitää paikkansa. Se merkitsee nimittäin sitä, että Suomi ei ole mitenkään uhattuna.

Veikko Penttinen

Ukraina on kuitenkin itsenäinen valtio ja jos Putin saa huseerata siellä mielensä mukaan, niin kaikkivoipaisuuden peikko voi iskeä, niin kuin kaikkiin muihinkin yksinvaltiaisiin ajan myörä.

Joidenkin laskelmien valta korruptoi parhaatkin viimeistään kymmenessä vuodessa.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Veikko Penttinen kirjoitti, kommentti 3:
"Ukraina on kuitenkin itsenäinen valtio ja jos Putin saa huseerata siellä mielensä mukaan, niin kaikkivoipaisuuden peikko voi iskeä, niin kuin kaikkiin muihinkin yksinvaltiaisiin ajan myörä.
Joidenkin laskelmien valta korruptoi parhaatkin viimeistään kymmenessä vuodessa."

Ukraina on itsenäinen valtio. Siitä olen samaa mieltä. Kun selitin, miksi Putin haluaa puuttua Ukrainan kehitykseen, en sanonut, että hyväksyisin hänen toimensa. Haluan vain selittää, miten hän näkee tilanteen omalta kannaltaan. Vielä kerran: yritän ymmärtää Putinin toiminnan motiivit, mutta en hyväksy niitä.

On aivan totta, että valta turmelee ja ehdoton valta ehdottomasti. Sellainen vaara on aina olemassa. Näkisin kuitenkin, että Putin on Ukrainan kysymyksessä puolustamassa neuvostoimperiumin jäänteitä siltä osin kuin niitä on vielä jäljellä.

Ukraina on monella tavalla samassa asemassa kuin Suomi ennen talvisotaa, jolloin koko maailman sympatiat olivat Suomen puolella, mutta ulkovallat eivät rohjenneet tulla Suomen avuksi.

Toimituksen poiminnat