timouotila

Suomen ja Ruotsin ”puolijäsenyys Natossa” on varoitus Venäjälle

Suomen hallitusta on kerrankin onniteltava mainiosta päätöksestä. Suomesta ja Ruotsista tulee nimittäin Pohjois-Atlantin demokraattisten valtioiden puolustusliiton eli Naton ”puolijäseniä”. Euroopan Unionin jäsenmaista murskaava enemmistö on Naton täysjäseniä. Nyt siis Suomesta ja Ruotsista tulee sentään ulkojäseniä, eräänlaisia ”puolijäseniä”.

   Miksi sitten tämä on niin hyvä ratkaisu? Ensinnäkin siksi, että se kelpaa Ruotsillekin. Ruotsi on meille mitä parhain esikuva varsinkin puolustuskysymyksissä. Ruotsihan selvisi taitavalla politiikallaan kuivin jaloin sekä ensimmäisestä että toisesta maailmansodasta. Ruotsi on myös toisen maailmansodan jälkeen ottanut puolustuspolitiikassa huomioon myös Suomen edut. Niin nytkin.

   Mistä tässä Naton ”puolijäsenyydessä” sitten on kysymys? Suomi ja Ruotsi ovat laajentamassa yhteistyötään sotilasliitto Naton kanssa. Puolustusministeri Carl Haglundin (Rkp) mukaan Suomi aikoo allekirjoittaa ensi viikon Nato-huippukokouksessa sopimuksen uudenlaisesta yhteistyöstä.

   Ruotsalaislehti Svenska Dagbladet kertoi aiemmin, että Ruotsin hallitus on hyväksymässä niin kutsutun host nation support -sopimuksen sotilasliitto Naton kanssa jo torstaina. Tämä isäntämaatukisopimus sallisi Naton nopean toiminnan joukot Ruotsin maaperällä.

   Ulkoministeri Erkki Tuomioja (Sdp.) korostaa, että hallituksen linja suhteessa sotilasliitto Naton jäsenyyteen ei ole muuttunut: ”En näe, että Suomen turvallisuutta tai pohjoisen Euroopan vakautta millään tavoin edistettäisiin tuomalla sotilasliitto Natoa taas uudelle rajalle Venäjän kanssa”, kirjoittaa Tuomioja Facebook-kommentissaan.

   Eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Seppo Kääriäinen (Kesk.) kertoo, että isäntämaatukisopimuksesta on neuvoteltu kymmenen vuotta.  Kyse on siitä, että Suomi voisi niin päättäessään antaa toimintaedellytyksiä Naton joukoille erilaisissa häiriötilanteissa. Sopimus koskisi myös siviilitapauksia, kertoo Kääriäinen, joka korostaa, että päätöksen tekisi aina avun pyytäjä eli Suomi.

   Tämä Naton ”puolijäsenyys” on siis kerrassaan mainio ratkaisu. Sitä todistaa jo se, että sitä kiittelevät sekä Nato-jäsenyyden kannattaja, puolustusministerri Carl Haglund että Nato-jäsenyyden vastustajat Erkki Tuomioja ja Seppo Kääriäinen.

   Natolle ”puolijäsenet” Suomi ja Ruotsi ovat aitoina demokratioina ja monessa mielessä ”mallioppilaina” niin arvokkaita kumppaneita, että niitä ei varmaan jätettäisi pulaan vakavassakaan uhkatilanteessa.

   Suomen ja Ruotsin ”puolijäsenyys” on kuitenkin ennen kaikkea sopiva muistutus näin Ukrainan kriisin kärjistyessä Kremlin vallanpitäjille ja Venäjän oligarkeille: Olkaa ihmisiksi – muuten Suomesta ja Ruotsista tulee Naton täysjäseniä!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Mainio kirjoitus.
Vallitsevien tapahtumien ja realiteettien vuoksi Suomen oli pakko toimia juuri näin. Eikä tämä ole tullut naapurimaille suinkaan yllätyksenä.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Reijo Paunonen kirjoitti, kommentti 1:
"Vallitsevien tapahtumien ja realiteettien vuoksi Suomen oli pakko toimia juuri näin. Eikä tämä ole tullut naapurimaille suinkaan yllätyksenä."

Juuri noin minäkin näen tilanteen. Suomen ja Ruotsin oli todellakin pakko toimia jotenkin. Ja tämä oli täsmälleen oikea tapa. Venäjänkin piti ymmärtää tämä. Ja ellei ymmärtänyt, nyt alkaa ymmärtää.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Tätä luulisi ex-YYA-sopimuksen kannattajienkin lämpimästi tukevan. :D
Venäjän taas olisi pitänyt ymmärtää tällaisen kehityksen olevan väistämätön "vallitsevien tapahtumien ja realiteettien" vuoksi.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Seppo Saari kirjoitti, kommentti 3:
"Tätä luulisi ex-YYA-sopimuksen kannattajienkin lämpimästi tukevan. :D
Venäjän taas olisi pitänyt ymmärtää tällaisen kehityksen olevan väistämätön "vallitsevien tapahtumien ja realiteettien" vuoksi."

Niinhän tätä tukevat Erkki Tuomioja ja Seppo Kääriäinenkin.
Kyseessä on siis kompromissi, jota kaikki pitävät hyvänä. Ja Kremlin oligarkkihallinnolle se antaa sopivan viestin ja varoituksen.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Hannele Manninen kirjoitti, kommentti 5:
"Tulee mieleen EEC-vapaakauppasopimukseen liittyneet kiemurat. Ei voida tehdä selkeitä suoria päätöksiä. Konsensus elää, kaikkia pitää miellyttää."

Yhteisiä piirteitä EEC-sopimushistorian kanssa on. Nyt on kyllä tehty hyvä kompromissi, joka kelpaa kiisteleville osapuolille. EEC-kiemurat johtivat lopulta Suomen täyteen EU-jäsenyyteen.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Aika hupaisaa sinäänsä, että nopealla vilkaisulla tuosta "varoituksesta" ei ole mitään hyötyä Suomelle. NATO-perusteluissa usein esiintyvät turvatakuut jäävät puuttumaan.

Eli kuka tästä oikeastaan hyötyy? Kuka nyt saa eläkeviran tästä "palveluksesta"? Stubb? Tämä on hivutusta taas.

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Ymmärrän asian niin että presidentti Niinistön lausumaa siitä että olemme vaikean tilanteen edessä ei ole ehkä täysin ymmärretty, kuinka vakavasta asiasta todellakin on kyse.
Mikään maa ei mene tällaiseen ratkaisuun kevein perustein....etenkään tässä geopoliittisessa tilanteessa.
Kun yleistä- ja korkeallakin tapahtuvaa keskustelua kuitenkin käydään pitäisi tämä ymmärtää.
Mitkään uhoilut puoleen tai toiseen eivät edistä maamme asemaa yhtään.
Nyt on palattu arkitodellisuuteen ja myös toimenpiteisiin.
Elämme äärimmäisen kriittisiä aikoja, jossa hallitukselta vaaditaan nyt viisautta ja malttia enemmän kuin ehkä koskaan sitten toisen maailmansodan jalkeen.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Antti Ukkonen kirjoitti, kommentti 7:
"Aika hupaisaa sinäänsä, että nopealla vilkaisulla tuosta "varoituksesta" ei ole mitään hyötyä Suomelle. NATO-perusteluissa usein esiintyvät turvatakuut jäävät puuttumaan."

Turvatakuut jäävät todella puuttumaan. Mutta tämähän onkin vain "puolijäsenyys" muistutukseksi Kremlille siitä, mikä on seuraava askel, ellei Ukrainan tilanne käänny rauhanomaiseksi. Jos olisi menty suoraan jäseneksi, Venäjälle ei olisi annettu miettimisaikaa ja mahdollisuutta linjanmuutokseen.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Minäkin lähetän tuossa nyt viimeinkin pitkään roikkumassa olleen muistutuksen Suomen valtiolle. Löysin sotilaspassin ja pistän sen kokonaisuudessaan (en siis puoliksi) takaisin sinne mistä tulikin.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Reijo Paunonen kirjoitti, kommentti 8;
"Ymmärrän asian niin että presidentti Niinistön lausumaa siitä että olemme vaikean tilanteen edessä ei ole ehkä täysin ymmärretty, kuinka vakavasta asiasta todellakin on kyse.
Mikään maa ei mene tällaiseen ratkaisuun kevein perustein....etenkään tässä geopoliittisessa tilanteessa."

Näen tilanteen täsmälleen samalla tavalla. Elämme äärimmäisen kriittisiä aikoja. Jokaista siirtoa on harkittava perusteellisesti.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Näinkin, mutta jälleen jäin miettimään käsitettä demokraattinen valtio.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Jouni Halonen kirjoitti, kommentti 11:
"Näinkin, mutta jälleen jäin miettimään käsitettä demokraattinen valtio."

Mainitsin tosiaankin, että Suomi ja Ruotsi ovat "aitoja demokratioita". Tietenkin pohjoismaidenkin demokratiassa on monia puutteita. Mutta koko maailman mittakaavassa ne ovat harvinaisen demokraattisia poikkeuksia tässä erilaisten harvainvaltojen, itsevaltiasjärjestelmien ja "suvereenien demokratioiden" hallitsemassa maailmassa.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Antti Ukkonen kirjoitti, kommentti 13:
"Minäkin lähetän tuossa nyt viimeinkin pitkään roikkumassa olleen muistutuksen Suomen valtiolle. Löysin sotilaspassin ja pistän sen kokonaisuudessaan (en siis puoliksi) takaisin sinne mistä tulikin."

En oikein ymmärrä, mistä tuossa on kysymys.
Tilanne on hankala. Suomen on harkittava tarkasti, mitä kannattaa tehdä.

Toimituksen poiminnat